Finland
Milloin yritys tarvitsee oman kuljetusvakuutuksen


Älä luota rahdinkuljettajan lompakkoon

May 02, 2017 | by Reetta Lajunen ja Marianne Aho




Yrityksessäsi on periaatteena, että alihankkija korvaa aiheuttamansa vahingot. Näin on aina ollut ja hyvin on sujunut. Tavaravakuutukselle ei ole tarvetta, sillä kuljetuksethan ovat ulkoistettu ulkopuolelliselle rahdinkuljettajalle. Jos joku menee pieleen, rahat saadaan sieltä. Hankintapuoli on sitä paitsi pyytänyt kopiot alihankkijoiden vakuutustodistuksista ja niissä sanotaan, että toiminnanvastuuvakuutuksen vakuutusmäärä on miljoona. Se riittää vähän isompaankin vahinkoon.

Tämä käsitys ei välttämättä ole täysin väärä – ilman omaa kuljetusvakuutusta voi pärjätä, mutta tällöin vakuuttamattomuus tulee tiedostaa koko organisaatiossa.

Yleisimmin yritykset, jotka jättävät kuljetuksensa vakuuttamatta perustelevat valintaansa seuraavasti:

1. Rahdinkuljettajahan vastaa siitä minkä rikkoo.

Rahdinkuljettajan vastuu on kuitenkin rajattu. Joissain kuljetusmuodoissa vastuusta ei edes voi tehokkaasti sopia kansainvälisistä konventioista poikkeavasti. Rahdinkuljettajan vastuu ei myöskään ole aukoton. Kotimaisessa oikeuskäytännössä vastuusta vapautumisen perusteeksi on katsottu esimerkiksi kuljettajan äkillinen sairaskohtaus. Joissain tapauksissa rahdinkuljettajan laiminlyönti on sellainen, että rahdinkuljettaja on kyllä vastuussa vahingosta, mutta laiminlyönti on törkeä tai tahallinen, eikä rahdinkuljettajan vastuuvakuutus korvaa vahinkoa.

Sama tilanne on tietysti edessä, jos rahdinkuljettaja ei ole vakuuttanut kuljetusvastuitaan ollenkaan. Rahdinkuljettajan vastuuvakuutus on nimittäin vapaaehtoinen. Useimmilla yrityksillä on toiminnanvastuuvakuutus, mutta se ei kata rahdinkuljettajan lastivastuita. Korvausvelvollisuus ilman vakuutusta voi olla liikaa kuljetusyrittäjän maksukyvylle, jolloin lastin omistaja huomaa olevansa yksin rahoittamassa vahinkoaan.

2. Yksittäisten kuljetusten arvo ei ole valtavan suuri ja yrityksen kassa kestää satunnaisen vahingon.

Nykyaikaisella, meklariehdoin rakennetulla kuljetusvakuutusohjelmalla voidaan kuitenkin vakuuttaa myös muuta, kuin puhdasta kuljetuksen aikana sattuvaa esinevahinkoa ja perinteistä yhteishaverivastuuta. Sillä voidaan kattaa esimerkiksi kiirehtimiskuluja ja rahdinkuljettajan maksukyvyttömyydestä johtuvia logistiikkakustannuksia. Järkevästi rakennettu vuosivakuutusohjelma kattaa kaikki yrityksen riskillä kulkevat kuljetukset, myös yrityksen sisäiset kuljetukset. Vakuutussopimuksessa voidaan lisäksi sopia riskienhallintapalveluista, joilla logistiikan riskejä rajataan.

Logistiikan riskien hallinta varmistaa yrityksen toiminnan jatkuvuuden

Riskienhallintatoimet, rahdinkuljettajan vastuu ja yrityksen oma kuljetusvakuutus tukevat toisiaan. Kaikilla näillä on paikkansa yrityksen toiminnan jatkuvuuden varmistamisessa.  Riskienhallinnasta on hyvä lähteä liikkeelle: Logistiikkapartnereiden huolellinen valinta, toimituslausekkeiden sovittaminen  vastaamaan tosiasiallista ja tarkoitettua kauppasopimuksen osapuolten välistä riskinjakoa, sekä oman toimitusketjun ja riippuvuuksien tunteminen ovat logistiikan riskienhallinnan keskiössä.

Omalla kuljetusvakuutuksella yritys varmistaa, ettei korvauksen saaminen tyssää rahdinkuljettajan maksukyvyttömyyteen tai kilorajoihin. Asettamalla omavastuun haluamalleen tasolle yritys voi säädellä, millaiset vahingot se haluaa ohjata vakuutusyhtiön käsiteltäväksi ja millaiset se hoitaa itse. Useimmilta vakuutusyhtiöiltä tai muilta palveluntarjoajilta voi ostaa alle omavastuun jäävien vahinkojen käsittelypalveluita.

Yhteistyö vakuutusyhtiön kanssa pienentää vakuutuskustannuksia

Rahdinkuljettajan vastuu ei katoa, vaikka oma vakuutusyhtiö maksaakin korvauksen vahingosta ensikädessä. Auttamalla vakuutusyhtiötä esittämään menestyksekkään takautumisvaatimuksen rahdinkuljettajalle yritys suojelee omaa, yrityskohtaista korvausmenoaan. Samalla se varmistaa, että kuljetusvakuutuksen vuosimaksu säilyy kilpailukykyisenä.

Jos haluat tarkastella oman yrityksesi kuljetusten vakuuttamista, ota yhteyttä asiantuntijoihimme.

Reetta Lajunen
puh +358 50  431 7702
[email protected]

Marianne Aho
puh +358 40 752 8568
[email protected]

Tavaravakuutus

Lisätietoja

Uutiskirje