Finland

Christa Heinonen Aonille asiakkuuspäälliköksi ja kyberasiantuntijaksi

Christa Heinonen on aloittanut Aon Finlandilla asiakkuuspäällikön ja kyberasiantuntijan tehtävissä 18.12.2017. Christa on koulutukseltaan lakimies ja hän on toiminut vakuutusalalla lähes 15 vuotta. Hän aloitti vakuutusuransa vahinkopuolella vastuu- ja oikeusturvavahinkojen parissa. Vastuuvakuutuksen eri näkökulmat ovat tulleet hänelle tutuiksi kolmessa eri vakuutusyhtiössä, pääosin underwriting- ja riskienhallintatehtävissä. Kansainväliseen vakuuttamiseen Christa sai kokemusta AIG:sta, josta hän siirtyi Aonille. AIG:ssa hänen vastuullaan olivat kansainvälisten vakuutusohjelmien varallisuusvastuu- ja kybervakuutukset.

Christa Heinonen

”Tämän hetken puhutuin vakuutuslaji, kybervakuutus, tarvitsee asiantuntijaa riskien tunnistamiseksi ja hallitsemiseksi. Yksi tapa hallinta kyberriskejä on vakuuttaa ne. Vakuutusmarkkinat ovat kuitenkin tämän vakuutuslajin kohdalla suhteellisen tuoreet ja tuotteissa on suuria eroja vakuutusyhtiöistä riippuen.  Oikean vakuutusturvan hankkiminen ja vertaileminen voi olla vaikeaa ja jopa työlästä. Sopivan turvan löytämiseksi tarvitaan mielestäni alan asiantuntija. Minulla on kyberriskeistä ja vakuuttamisesta hyvää käytännön kokemusta ja voin yhdessä yrityksen kanssa olla hankkimassa oikeaa ja riittävää kybervakuutusturvaa toimialasta riippumatta", Christa Heinonen kertoo ja jatkaa:

"Aonille tuon mukanani monipuolista kokemusta vakuutuksen monelta eri osa-alueelta: juridisesta ymmärtämisestä kybervakuutuksen hienosäätöön.  Toivon, että asiakasvastaavan ja kyberasiantuntijan ominaisuudessa voisin auttaa asiakkaitamme tunnistamaan ja ennakoimaan uusia mm. digitalisaatioon liittyviä riskejä ja niiden vakuuttamisen haasteita."

”Toivotan Christan sydämellisesti tervetulleeksi tiimiimme. Christan ja minun ammatilliset käänteet juontavat juurensa jo 90-luvulle, jolloin työskentelimme molemmat tutkimusta avustavissa tehtävissä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Muutaman kerran olemme samassa työpaikassa kohdanneet tässä välilläkin. Koska Christan kanssa on hauska tehdä hommia yhdessä, oli ilo kutsua hänet Aonille tekemään työtä asiakkaittemme haasteiden parissa”, Aon Finlandin Managing Director Tuuli Paasilehto kommentoi.

 

Yhteystiedot